Tule-sairaudet – Erilaiset tutkimusmenetelmät

Tuki- ja liikuntaelinten vaivat eivät rajoitu ainoastaan varsinaisiin sairauksiin ja oireyhtymiin. Akuutti tai tilapäisesti pitkittynyt kipuilu voivat myös osaltaan heikentää toimintakykyä ja aiheuttaa sairauspoissaoloja työstä. Kuitenkin esimerkiksi hyväennusteiset niskakivut, kuten tension neck, Give Bloodmenevät yleensä itsestään ohi, eivätkä vaadi muutaman päivän vuodelepoa kummoisempia hoitotoimenpiteitä.

Toisinaan tuki- ja liikuntaelinten kipuiluun voi liittyä muita oireita, jotka voivat olla merkki vakavammasta syystä, jolloin on syytä hakeutua myös lääkärin vastaanotolle tutkittavaksi. Tuki- ja liikuntaelinten ongelmien selvittämiseen käytetään monia erilaisia tutkimusmenetelmiä, joista yleisimpiä on esitelty alapuolella.

Röntgenkuva

Rutiininomaisesti röntgenkuvia ei yleensä oteta potilaan saapuessa vastaanotolle kivun takia. Se on kuitenkin tarpeellista aina silloin kun kivun taustalla on mahdollisesti tapaturmasta aiheutunut murtuma.

Röntgen on suhteellisen suosittu tutkimusmenetelmä, sillä se on halpa ja kuvat saadaan tarvittaessa nopeasti. Tavallinenkin röntgenkuva kertoo paljon: siitä näkyy murtumien lisäksi mm. nikamien muoto ja mahdolliset kulumamuutokset. Yleensä kuvattavasta kohteesta otetaan ainakin kaksi kuvaa eri suunnista, koska esimerkiksi luut voivat näyttää täysin virheettömiltä toisesta suunnasta, kun taas toinen puoli paljastaakin murtuman. Etu-/takakuvan ja sivukuvan lisäksi joskus kuvataan myös viistoprojektioita, esimerkiksi kun kuvauksen kohteena on kämmenen luut tai jalkaterä.

Tietokonekerroskuvaus

Tietokonemotografia, eli TT tai CT, on myös röntgentutkimus. Verrattuna tavalliseen röntgenkuvaukseen tietokonekerroskuvauksen radiologisen säteilyn määrä on erittäin suuri, mutta tutkimuslaitteiden kehittymisen ansiosta nykyään kuvaus voidaan suorittaa muutamassa sekunnissa useiden minuuttien sijaan. Tällöin myös säteilyn määrä jää verrattain huomattavasti pienemmäksi.

Tietokonekerroskuvauksen avulla saavutetaan röntgenkuvaa tarkempi diagnostiikka mm. selkäydinkanavan ahtauman ja välilevytyrän osalta. Sitä käytetään erityisesti lannerangan erikoistutkimukseen tilanteissa, joissa magneettikuvaus ei ole mahdollinen.

Magneettikuvaus (MRI)

Toisin kuin tietokonekerroskuvaus ja tavallinen röntgenkuvaus, MRI käyttää hyödykseen röntgen säteiden sijaan voimakasta magneettikenttää. Tämä magneettikenttä saa tutkittavan alueen molekyylien atomien ytimet käyttäytymään niille ominaisella tavalla ja tämän tiedon perusteella muodostetaan kolmiulotteinen kuva tietokoneen avulla.

Magneettikuvauksen avulla voidaan nähdä sellaisia kudoksia, joita tavallisessa röntgenkuvassa ei ole mahdollista nähdä. Esimerkiksi nivelen magneettikuvassa nähdään myös nivelsiteet ja -rustot. Lisäksi magneettikuvassa näkyvät myös nestepitoisuuden muutokset ja mahdolliset tulehdukset.

Selän kuvantamismenetelmistä magneettikuvaus on paras ja se kehittyy jatkuvasti. Kuitenkin myös magneettikuvauksessa esiin tulee oireisiin sopimattomia löydöksiä. Esimerkiksi kuvien perusteella selvästi puristuksissa oleva hermojuuri voi olla toisinaan täysin oireeton.

Myelografia

Myelografialla tarkoitetaan selkäydinkanavan varjoainekuvausta. Tutkimus tehdään usein silloin, kun tavallinen CT- tai magneettikuvaus ei paljasta selkäytimeen liittyvää ongelmaa. Myelografiassa mennään neulalla ydinkanavaan ja sinne ruiskutetaan varjoainetta. Tutkimus on kaksivaiheinen ja varjoaineen ruiskuttamisen jälkeen otetaan joko CT- tai MRI-kuvat.

Luuntiheysmittaus

Luuntiheyden selvittäminen on tarpeellista silloin, kun halutaan tietää onko riskiryhmään kuuluvalla mahdollista murtumiin altistavaa osteoporoosia. Mittaus otetaan yleensä lannerangasta tai reisiluun yläosasta, ja siinä käytetään röntgensäteilyyn perustuvaa DXA-laitetta.

Tulosten perusteella voidaan diagnosoida osteoporoosi, mikäli mitattu alenema on suurudeltaan 25% terveen aikuisen luumassan huipputiheydestä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *